29. tammikuuta 2013

Pohdintaa siitä mitä haluan + muuta informaatiota

Pienen taukoilun jälkeen ajattelin taas herätellä tätä blogia eloon. Ratsastuspuolella Tomppa alkaa taas toimia koko ajan paremmin, mutta on edelleen todella jäykkä ennen kuin taivuttelee kunnolla. Laukat ei ole aikoihin pyörinyt noin hyvin! Lisäksi poni alkaa ihan pikkuhiljaa herkistyä pohkeelle, tänään ratsastin ensimmäistä kertaa kunnolla ilman kannuksia pitkään aikaan eikä juurikaan ollut ongelmia muuta kuin nimenomaan taivuttelussa.
   Olen myös hieman miettinyt, mitä oikeasti hevoseltani ja itseltäni haluan. Tomppa on parantunut hurjasti, ja oma ratsastustaitonikin jonkin verran, mutta hirveästi on vielä puutteita molemmissa. Ennen olen treenannut veren maku suussa tulevaa kisakautta varten, mutta nyt "heräsin" ajattelemaan, haluanko sittenkään vain treenata kisoja varten. Mietittyäni tulin siihen tulokseen, että tästä lähtien harrastan Tompan kanssa vain ns. "hyvän mielen kouluratsastusta"(tottakai siis kaikkea muutakin touhuilua siinä ohella, mutta siis sileällä ratsastusta ajatellen). Haluan tehdä sitä, mikä on itselleni ja hevoselle kivaa, en painaa hulluna pakosta hiki hatussa. Se ei ole kivaa.
   Jatkan silti säännöllistä valmentautumista ja aion varmastikkin myös kisata tulevalla kaudella, mutta en aseta itselleni tai Tompalle niin kovia tavoitteita kuin olin ensin ajatellut. Mennään vain hyvällä mielellä ja niillä taidoilla mitä on, eikä ruveta yrittämään liikaa :)

Mitäs muuta meille kuuluu? Tompalla on ensi maanantaina varattuna aika klinikalle, katsotaan vihdoin mikä siellä mahassa oikein on kun kuraaminen ei vain lopu. Välillä maha on parempi, mutta melkein poikkeuksetta vettä tulee suoliston läpi. Melkein kaikkea on kokeiltu; heinä on vaihdettu säilöstä kuivaan, kauraton täysrehu, pellava, psyllium, erilaiset maitohappobakteerit... Toivottavasti klinikalla löytyy vastaus tähän.

Sitten blogiin on tulossa muutoksia:
- Uusi banneri ja ulkoasu
- Blogin nimi vaihtuu, mutta vain hieman; uusi nimi on Tahtia tavoitellen, eli blogin osoitekkaan ei muutu :)

Moni on myös kysellyt, miksei Oona ole kirjoittanut pitkään aikaan. Kun aloitimme blogin kirjoittamisen, sovimme ettemme ota paineita blogiin kirjoittamisen suhteen, ja kirjoitamme silloin kun siltä tuntuu. Eli kirjoittakoon Oona silloin kun itse haluaa :)

Valitettavasti taaskaan ei ole uusia kuvia, joten saatte pärjätä pelkällä tekstillä.

1 kommentti:

  1. Kiva että joku VIHDOINKI postaa jotain:)(siis hyvällä tavalla)

    VastaaPoista

Mikäli haluat kysyä jotain henkilökohtaisesti, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla emmi.henriikka@gmail.com :)