18. kesäkuuta 2014

Tauko jatkuu ja jatkuu...

Blogi jatkaa hiljaiseloaan kesän yli, muuton vuoksi en tällä hetkellä ratsasta ollenkaan. Suunnitelmissa on kuitenkin jatkaa, mutta se ei ole vielä ajankohtaista.

Palataan asiaan elokuussa. Kiitos.

26. huhtikuuta 2014

Ikuisuuden jälkeen kuulumisia + blogin jatko

Huh, siitä on todella pitkä aika kun oon viimeksi postannut! Motivaatio ollut täysin hukassa, eikä tekstiä ole syntynyt vaikka monesti olen yrittänyt.

Mitä meille kuuluu? Hurran kanssa yhteistyö sujuu oikein hyvin! Tällä hetkellä olen käynyt noin kerran viikossa, joskus kahdestikin omistajan pyytäessä. Aktiivinen treeni on tehnyt hyvää niin hevoselle kuin ratsastajallekin; oma istuntani on kehittynyt, ja viime viikonloppuna Hurran omistaja starttasi kisakauden Kannuksen seurakisoissa ottaen hienosti voiton luokastaan! Huippua :)
Olen myös alkanut auttaa tuttaavaani hänen hevostensa kanssa, suomenpuoliveritamma ja kaksi shettistammaa. Niistä myöhemmin lisää blogissa!

Sain viimeviikolla orjuutettua äidin kuvaamaan taas pitkästä aikaa. Ajattelin vaihtelun vuoksi mennä gramaanien kanssa, ja teemana oli kokoamsharjoitukset ja avuille herkistäminen.





könö...



Olen myös pähkäillyt, mikä blogin kohtalo tulee jatkossa olemaan. Tilanne on siis tämä; olen muuttamassa toukokuun lopulla Espooseen, joten Hurran vuokraaminen sekä muu hevosharrastus täällä Ylivieskassa loppuu. En ole vielä ajatellut sen pidemmälle, mutta olisi tietenkin huippua löytää Espoon suunnilta joku uusi hoideltava/liikutettava kaviollinen ystävä. Todennäköisesti blogi jää siis ensi kuun jälkeen hiljaisuuteen (okei, hirveesti varaa sanoa viime tauon jäljiltä..) , ja katsellaan miltä tulevaisuus harrastuksen parissa näyttää.

Toivottavasti olette vielä jaksaneet odottaa postauksia, lupaan olla aktiivisempi!

30. tammikuuta 2014

Hurrarakkautta (taas)

Nyt sitä on alkanut pikkuhiljaa huomaamaan miten alan vihdoin kehittyä Hurran kanssa; jalka ei vatkaa ja ylävartaloni pysyy jo suhteellisen suorassa. Muistan kantaa kädet, mutta toisinaan vielä unohdan ulko-ohjan tuen, mikä on Hurran kanssa tärkeää. Eilisiä kuvia katsellessani tuli silti hyvä mieli siitä, että alan näyttää jo vähän fiksummalta Hurran selässä. Ratsastaessakin oli pitkään aikaan sellainn tunne, että ehkä mä osaanki jotain.. :)

Eilen tehtiin Hurran kanssa väistöjä, paljon ravi-seis-ravi siirtymisiä ja pääty-ympyröitä. Aluksi Hurra oli vähän kova pohkeille, mutta väistättelyn jälkeen pohje meni hyvin läpi. En oikeen osaa muuta sanoa kuin että tosi hyvä fiilis taas jäi! Antaa kuvien puhua puolestaan :)



Voi vammanaama.. :D

Jee, enpähän ainakaan tuijota niskaa !

Tän kuvan kohdalla tuli itselle wau-reaktio; Hurra on kuolaimella, ja liikkuu reippaasti ja rentona! Eikä mun istuntakaan ihan pyllyllään ole, kerrankin :D Naama oli kuitenkin suttaamisen arvoinen.

Ja laukka pyörii!



Taputukset onnistuneen laukkaharjoituksen jälkeen (prkl, unohin laittaa hiukset kiinni)

Parin viikon sisällä sitten tulossa varustepostaus! Meitsi lähtee nyt kouluun, ja viikonloppu menee 18-vuotis synttäreiden mennessä.. :)