21. helmikuuta 2013

Kuulumispäivittelyä

Heipsan! Ajattelin tänään kertoilla vähän kuulumisia kuluneelta viikolta ja palautumisesta sunnuntain kisoista. Mutta ensin kerron siitä parin viikon takaisesta klinikkareissusta, josta en ole muistanut päivittää ollenkaan!

Tomppa siis tosiaan kävi tallin vieressä olevalla klinikalla pari viikkoa sitten maanantaina mahavaivojen vuoksi. Siltä otettiin verinäyte ja tehtiin jokin yleistarkastus, mutta eläinlääkäri ei löytänyt siitä vikaa. Matoja ja mahahaavaa sillä tuskin on, koska se ei ole laihtunut tai ole muuten sairaan näköinen. Tompalle määrättiin viikoksi Tricozol - antibioottikuurin, joka on tarkoitettu vatsan tulehduksen hoitoon. Lisäksi sille annettiin matolääke, vaikka sillä ei madonmunatestissä matoja ollutkaan. Tarkoituksena olisi antaa vielä perään psyllium-kuuri, mutta puolet suuremmalla annosmäärällä, kuten eläinlääkäri neuvoi. Aluksi näytti ettei kuraaminen stoppaa siihenkään, mutta nyt näyttäisi menevän jo parempaan päin! Tomppa ei ole enää muutamana päivänä kurannut ollenkaan :)

Sitten tähän viikkoon. Sunnuntaina ajattelin ensin käydä maneesissa ilman satulaa, mutten sitten kuitenkaan jaksanut taas kiertää maneesissa, joten laitoin tarhassa Tompalle suitset, hyppäsin selkään ja mentin yhteen tyhjään tilavaan tarhaan tarpomaan hangessa. Mentiin vain ihan vartti käyntiä, että lihakset lämpenevät ja taipuivat vähän. Tiistaina kävin taas samallalailla tarhassa, kun maneesi oli varattu.
  Keskiviikkona oli tarkoitus ratsastaa kunnolla maneesissa, mutta kun pääsin maneesiin, ponilla oli niin paljon pöllöenergiaa etten viitsinyt edes ruveta kiipeämään selkään. Otin siis satulan ja ohjat pois ja päästin irti, kun ketään ei ole maneesissa. Ja voi mahdoton sitä juoksemista! Poni paineli aivan onnessaan täyttä kiitoa pitkin maneesia ja perä lensi tuon tuosta. En ole nähnyt sen koskaan riehuvan tuolla tavalla käskemättä :D Noh, annoin ponin juoksennella energiat pois vartin verran.

Tänään sitten kävin ensimmäistä kertaa kunnolla ratsastamassa. Laitoin varalta kannukset, vaikken enää oikeastaan Tompalla ole kannuksilla mennyt. Huomasin, että Tomppa on alkanut vastaamaan todella hyvin pohjeapuihin, mikä on ollut aiemmin iso ongelma, kun tuntuu että se olisi pohkeille kuuro. Ravi nousi tosi nätisti, ja laukat vielä nätimmin, mikä on sekin vielä vaikempaa Tompalle! Melko kankea se silti oli, mutta en vaatinut sitä edes hirmusti pyöreäksi kun liikkui niin kevyesti. Hieno poni! ♥

Tähän loppuun vielä pari kännykkälaatuista kuvaa söpöotuksesta, sekä Unnakoirasta, joka on ottanut poikaystävältäni saamani pehmopupun suojatikseen :3









5 kommenttia:

Mikäli haluat kysyä jotain henkilökohtaisesti, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla emmi.henriikka@gmail.com :)